Viranomaisille

Näillä sivuilla esitellään Lentopelastusseuran toiminnan perusasiat viranomaisen näkökulmasta.

Tärkeimmät tiedot on koottu tälle etusivulle, mutta vasemman reunan valikosta saa syvemmälle menevää perustietoa.

HÄLYTYSNUMERO

020 728 9500 (24/7)

Lentopelastusseuran valmiuspäivystäjä ottaa tehtävän vastaan ja hälyttää sopivimmat hälytysryhmät.

Suomen Lentopelastusseura on yksi Vapepan koordinaatiojärjestöistä ja vastaa sen kaikista ilmatoiminnoista.

Lentokoneiden lisäksi SLPS:n ilma-alusvalikoimaan ovat vuodesta 2018 tulleet mukaan miehittämättömät ilma-alukset (UAS) ja moottoroidut liitimet (MOVA).

Ylläolevasta numerosta saat ilma-aluksen ja koulutetun miehistön avuksi poliisin tai pelastustoimen tehtäviin, myös ARCC ja MRCC voivat hälyttää.

Hälytyksestä ilma-aluksen ilmaan nousuun kuluu noin kaksi tuntia, UAS- ja MOVA -hälytysryhmien siirtymäajasta riippuen joskus kauemminkin. Etupainoinen hälyttäminen kannattaa aina.

Hälytysryhmämme koostuvat vapaaehtoisista, joten joskus harvoin miehistöä ei löydy. Tällöin hälytetään lisää ryhmiä.

Etsintälentokone ja helikopteri eivät sulje toisiaan pois, vaan lentäjät pystyvät porrastamaan ilma-alukset keskenään. Myös useimmilla MOVA-lentopelastajilla on ilmailuradio käytössään. Miehittämätön ja miehitetty ilmailu voidaan sovittaa toisiinsa sopivasti porrastamalla, SLPS:n valmiuspäivystäjä auttaa tässä tarvittaessa.

UAS-hälytysryhmämme toimivat tilaajan UAS-toimintakäsikirjan mukaisesti.

UAS-hälytysryhmä on tällä hetkellä Helsingissä, Hyvinkäällä, Riihimäellä, Tampereella, Jyväskylässä, Kuopiossa, Viitasaarella, Oulussa ja Kittilässä. Lisää tulee vähitellen.

MOVA-lentopelastajia on tällä hetkellä 22 eri puolilla Suomea, pohjoisimmat Kalajoella ja Kiuruvedellä.

Lentokoneet toimivat lentopaikoilta SLPS:n valmiuspäivystäjän johtamina.

UAS- ja MOVA -ryhmät saapuvat johtopaikalle (tai vastaavalle) ajoneuvoilla, ja saavat tehtävänsä tilannetta johtavalta viranomaiselta. Ryhmät ovat kuitenkin myös SLPSTIKE:n koordinoitavana.

Tilanne- tai pelastustoiminnan johtaja (tai vastaava) voivat niin halutessaan antaa paikalle saapuvat UAS- ja MOVA -ryhmät operaatiossa mahdollisesti toimivan Vapepajohtajan alaisuuteen.

Poliisin ja vapaaehtoisjärjestöjen välisen sopimuksen, samoin kuin sisäministeriön pelastusosaston ja SLPS:n välisen sopimuksen mukaan kaikki kustannukset korvataan sisäministeriön etsintä- ja pelastuslentoihin osoitetusta määrärahasta. SLPS välittää hälytysryhmiltä tulleet laskut ministeriöön.

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston kanssa metsäpalovalvontasopimuksen tehneet tukikohdat lentävät indeksiin perustuvat tähystyslennot (H371) sekä hätäkeskuksen hälyttämät savuhavaintojen tarkastuslennot (H372). Vaikka lähes kaikki palveluntuottajat ovat SLPS:n jäseniä, toiminta on kuitenkin PS AVI:n johdossa.

Muihin pelastustoimen tehtäviin, kuten johtolennoille, hälytetään SLPS:n tilannekeskuksen kautta sopivin hälytysryhmä. SLPS:n valmiuspäivystäjä hälyttää myös pelastustoimen lentosammutuspäälliköt.

Edellisten tehtävien lentokorvaukset perustuvat hälytykseen, ja laskun osoite määräytyy hälyttäjän (HÄKE=PSAVI, SLPSTIKE=SLPS) mukaan. H371- ja H372 -lentoja ei pidä sekoittaa SLPS:n hälyttämien sammutusjohtolentojen kanssa.

HÄKE:n hälyttämien savuhavainnon tarkastuslentojen ja sammutusjohtolentojen ero on se, että palveluntuottajat toteuttavat ensinmainitut ilman pelastusviranomaista lentokoneessa, jälkimmäisissä sen sijaan käytetään pelastustoimen lentosammutuspäälliköitä.

Lentopelastusseura kehittää mahdollisuutta lähettää tilanne- tai pelastustoiminnan johtajan avuksi ilmatoiminnan asiantuntijaksi johtopaikkayhteyshenkilö. Toistaiseksi tähän kelvollisia henkilöitä on vähän, mutta lisää koulutetaan vähitellen.